Täällä arki sujuu mukavasti, välillä tasaisemmin, välillä taas jännittävämmin. Jokainen päivä on erilainen; koskaan ei voi tietää keneen törmää ja millaisiin tilanteisiin päätyy päivän aikana. Koskaan ei voi olla täysin varma pysähtyykö bussi silloin kun sille huitoo, mahtuuko kyytiin vai ei ja kuinka paljon kuski milläkin kerralla rahastaa (oon pari kertaa joutunut maksamaan "ulkomaalaislisää" vaikka tänään huomautinkin kuskille että matka on aina aikaisemmin maksanut 2,50). Usein päivän ensimmäisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä riippuu päivän linja; välillä ihmiset ovat suorastaan ylitsepursuavan ystävällisiä ja avuliaita mutta joskus (niin kuin esimerkiksi tänään) tuntuu että ulkomaalaisleima otsassa oikein loistaa ja että etenkin naiset ovat mua kohtaan uskomattoman epäkohteliaita eivätkä esim. suostu ymmärtämään mitä yritän sanoa, mulkoilevat vain halveksuvan näköisinä. Perjantaina lainasin bussipysäkillä yhdelle rouvalle myötätunnosta bussimatkaan tarvittavat kolikot, koska kuskeilla ei koskaan ole vaihtorahaa ja olen joskus itsekin harmitellut kun olen joutunut kiertämään kaupan kautta, jotta pääsisin kyytiin. Nainen katosi hetkeksi kulman taakse mutta palasi sitten mukanaan käyntikorttinsa. Se oli juuri selittämässä mulle joistain kasvonhoitotuotteista kun bussi saapui enkä pystynyt jäämään kuuntelemaan enempää. Bussissa huomasin, että kortti, jonka nainen oli antanut, oikeutti ilmaiseen kasvohoitoon paikassa nimeltä Mary Kay: osoitetta ei ollut, ainoastaan nimi ja puhelinnumero. Olikohan tuo puhdasta ystävällisyyttä vai erittäin ovela vaaleiden tyttöjen kidnappausyritys? ;) Jää ehkä ikuisesti selvittämättä...
Perjantaina kävin varaamassa lääkäriajan, jotta saisin vihdoin hommattua yliopiston uimahallikortin. Olisin halunnut iltapäiväajan, mutta koska oli aamu, mulle sanottiin että voin varata ainoastaan aamuaikoja, tai tulla kolmelta uudestaan kyselemään myöhemmistä ajoista. Mitäs järkeä tossa nyt oikeen on? No, varasin sitten ajan tiistaille, eli tälle päivälle, klo 8.15. Käskivät tulla ilmoittautumaan puoli tuntia aikaisemmin. Se oli kyllä tarkoitukseni, mutta ruuhkassa seisomisen jälkeen pääsin paikalle vasta kahdeksaksi. Paikan päällä mulle selvisi miksi ihmeessä piti tulla niin aikaisin: lomakkeiden täyttelyn jälkeen elämäänsä kyllästynyt terkkari nimittäin käski vaa'alle, mittasi pituuden, vyötärönympäryksen ja verenpaineen sekä testasi näön. Sen jälkeen vielä tympeämpi lääkäri otti mut vastaan, valitti mulle kun olin tullut myöhässä ja haukotteli niin avoimesti koko vastaanoton ajan etten meinannut millään saada selvää mitä se multa tenttasi (ihan ihmeellisiä kysymyksiä), katsoi mua todella halveksuvasti kun en osannut selittää espanjaksi mitä lastentauteja oon sairastanut tai mitä ensimmäinen rokotus mun rokotuskortissa tarkoittaa. Sen jälkeen se mm. kurkkasi mun suuhun, kuunteli keuhkoja ja tutki varpaidenvälit ja jatkoi oudoilla kysymyksillä. Kaiken tämän jälkeen sain kuin sainkin lääkärintodistuksen, joka piti vielä käydä leimauttamassa käytävän toisessa päässä. En kuitenkaan päässyt vielä viemään kaikkia tarvittavia papereita liikuntakeskukseen, joka sijaitsee jossain kaukana olympiastadionin takana, koska kuulin että tarvitsen vielä todistuksen mun veriryhmästä (!) ja sitä ei yliopiston terveydenhuollosta saa. Projekti jatkuu siis huomenna... Tänään yritin myös toistamiseen jättää kirjastokorttihakemusta, mutta mulle sanottiin että uusia kortteja ei tehdä, "kunnes toisin ilmoitetaan". Yritin ystävällisesti kysyä mitä tuo "hasta nuevo aviso" tarkemmin tarkoittaa (esim. viikko, kuukausi, vai meneekö ensi lukukauden puolelle?) ja missä asiasta ilmoitettaisiin, mutta mulle vastattiin taas todella töykeästi, ihan niin kuin olisin muka halunnut haastaa riitaa kirjastotädin kanssa. Päätin poistua paikalta vähin äänin ja ostaa kahvin. Kahvilan mies ei kuitenkaan reagoinut muhun millään tavalla, keskittyi vaan tekstiviestinsä kirjoittamiseen, joten sain ihan tehdä töitä jotta se kiinnittäisi huomionsa muhun.. Oli ehkä hieman turhautunut olo tuossa vaiheessa. No, onneksi mulla oli sentään mukavaa lounasseuraa ja koulukaverit oli tosi kivoja tänään :)
Pari viikkoa sitten olin viikonlopun yli taidefestivaaleilla (Festival Internacional Cervantino) kaupungissa nimeltä Guanajuato (aika monen tunnin päässä Mexico Citystä pohjoiseen yliopiston järjestämällä bilebussilla, joka tosin pysähteli parin tunnin välein päästämään ihmisiä syömään ja vessaan jne.). Näin ihmisvilinän lisäksi mm. teatteria, tanssia sekä kiinalaisen tanssi-musiikki-teatteri-spektaakkelin ulkoilmanäyttämöllä (Kiina oli tämän vuoden teema). Kaupunki oli todella kaunis ja "kultturelli", täynnä kapeita, pelkästään jalankulkijoille tarkoitettuja katuja sekä tunnelmallisia taidekahviloita (kaupunki on rakennettu entisten kulta- ja metallikaivosten päälle, jotka toimivat nykyään tunneleina autoliikenteelle). Festarit olivat kuitenkin suhteellisen rauhalliset koska loppujen lopuksi kaduilla näkyi melkein enemmän poliiseja kuin festarikansaa. Tykkäsin silti kovasti matkasta. Seuraavana viikonloppuna olinkin sitten yksissä reiveissä Mexico Cityn laidalla sijaitevassa metsässä.. mielenkiintoinen kokemus sekin. Viime viikonlopun olin kokonaan täällä Cityssä: perjantaina olin katsomassa meksikolaista vapaapainia, "lucha libre", jossa hassuihin asuihin ja naamioihin sonnustautuneet taistelijat esittelivät akrobaattisia taidonnäytteitään areenalla. Luulen kuitenkin että yksi kerta riitti olennaisimman näkemiseen... Lauantaina pääsin pitkästä aikaa taas Che Guevara-taidetyöpajaan ja maalasin pitkälle iltapäivään saakka. Sen jälkeen lähdin yhden kaverin kanssa keskustaan, jossa järjestettiin konsertti tukemaan meksikolaisia maissi- ja papuviljelijöitä sekä vastustamaan geenimuunneltua sekä ulkomailta tuotua maissia. "Sin maíz no hay país - y sin frijol tampoco" oli konsertin nimi. Eli "Ilman maissia (ja papua) ei ole maata", mikä kyllä pitää paikkansa. En olisi ennen tänne tuloa voinut kuvitellakaan mitä kaikkea maissista voi valmistaa! Eihän ilman maissia voi elää, sen pohjalta tehdään käytännössä kaikki syötävä ja siitä voidaan käyttää hyödyksi kaikki ytimestä kuoreen saakka. Mun suosikkimaissiherkku on atole: kuuma, maissijauhoista valmistettu paksu juoma, joita on eri makuisina (mm. kaakao, vanilja, hedelmät). Se onkin juuri sopiva juoma tähän lämpötilaan - täällä on nimittäin KYLMÄ. Ulkona ei niinkään, ja päivällä auringossa voi olla jopa kuuma, mutta täällä kämpässä saa kyllä palella. Tänne on siis saapunut pohjoisesta kylmä rintama, normaalisti tähän aikaan vuodesta ei pitäisi olla näin kylmä...kai.
Emmin kaksoissisko Linda on nyt Meksikossa vierailulla, ovat nyt Emmin kanssa reissaamassa etelässä, Oaxacassa. Mun olisi tarkoitus lähteä ylihuomenna viettämään kuolleitten päivää Michoacaniin, jossa vanhat perinteet on ehkä säilyneet omaleimaisimpina. Saa nähdä toteutuuko suunnitelmat, meksikolaisten organisointikyky kun on havaittu suhteellisen olemattomaksi. Onneksi täällä kaupungissakin tapahtuu vaikka mitä huomisesta alkaen. Siitä siis lisää myöhemmin!
Perjantaina kävin varaamassa lääkäriajan, jotta saisin vihdoin hommattua yliopiston uimahallikortin. Olisin halunnut iltapäiväajan, mutta koska oli aamu, mulle sanottiin että voin varata ainoastaan aamuaikoja, tai tulla kolmelta uudestaan kyselemään myöhemmistä ajoista. Mitäs järkeä tossa nyt oikeen on? No, varasin sitten ajan tiistaille, eli tälle päivälle, klo 8.15. Käskivät tulla ilmoittautumaan puoli tuntia aikaisemmin. Se oli kyllä tarkoitukseni, mutta ruuhkassa seisomisen jälkeen pääsin paikalle vasta kahdeksaksi. Paikan päällä mulle selvisi miksi ihmeessä piti tulla niin aikaisin: lomakkeiden täyttelyn jälkeen elämäänsä kyllästynyt terkkari nimittäin käski vaa'alle, mittasi pituuden, vyötärönympäryksen ja verenpaineen sekä testasi näön. Sen jälkeen vielä tympeämpi lääkäri otti mut vastaan, valitti mulle kun olin tullut myöhässä ja haukotteli niin avoimesti koko vastaanoton ajan etten meinannut millään saada selvää mitä se multa tenttasi (ihan ihmeellisiä kysymyksiä), katsoi mua todella halveksuvasti kun en osannut selittää espanjaksi mitä lastentauteja oon sairastanut tai mitä ensimmäinen rokotus mun rokotuskortissa tarkoittaa. Sen jälkeen se mm. kurkkasi mun suuhun, kuunteli keuhkoja ja tutki varpaidenvälit ja jatkoi oudoilla kysymyksillä. Kaiken tämän jälkeen sain kuin sainkin lääkärintodistuksen, joka piti vielä käydä leimauttamassa käytävän toisessa päässä. En kuitenkaan päässyt vielä viemään kaikkia tarvittavia papereita liikuntakeskukseen, joka sijaitsee jossain kaukana olympiastadionin takana, koska kuulin että tarvitsen vielä todistuksen mun veriryhmästä (!) ja sitä ei yliopiston terveydenhuollosta saa. Projekti jatkuu siis huomenna... Tänään yritin myös toistamiseen jättää kirjastokorttihakemusta, mutta mulle sanottiin että uusia kortteja ei tehdä, "kunnes toisin ilmoitetaan". Yritin ystävällisesti kysyä mitä tuo "hasta nuevo aviso" tarkemmin tarkoittaa (esim. viikko, kuukausi, vai meneekö ensi lukukauden puolelle?) ja missä asiasta ilmoitettaisiin, mutta mulle vastattiin taas todella töykeästi, ihan niin kuin olisin muka halunnut haastaa riitaa kirjastotädin kanssa. Päätin poistua paikalta vähin äänin ja ostaa kahvin. Kahvilan mies ei kuitenkaan reagoinut muhun millään tavalla, keskittyi vaan tekstiviestinsä kirjoittamiseen, joten sain ihan tehdä töitä jotta se kiinnittäisi huomionsa muhun.. Oli ehkä hieman turhautunut olo tuossa vaiheessa. No, onneksi mulla oli sentään mukavaa lounasseuraa ja koulukaverit oli tosi kivoja tänään :)
Pari viikkoa sitten olin viikonlopun yli taidefestivaaleilla (Festival Internacional Cervantino) kaupungissa nimeltä Guanajuato (aika monen tunnin päässä Mexico Citystä pohjoiseen yliopiston järjestämällä bilebussilla, joka tosin pysähteli parin tunnin välein päästämään ihmisiä syömään ja vessaan jne.). Näin ihmisvilinän lisäksi mm. teatteria, tanssia sekä kiinalaisen tanssi-musiikki-teatteri-spektaakkelin ulkoilmanäyttämöllä (Kiina oli tämän vuoden teema). Kaupunki oli todella kaunis ja "kultturelli", täynnä kapeita, pelkästään jalankulkijoille tarkoitettuja katuja sekä tunnelmallisia taidekahviloita (kaupunki on rakennettu entisten kulta- ja metallikaivosten päälle, jotka toimivat nykyään tunneleina autoliikenteelle). Festarit olivat kuitenkin suhteellisen rauhalliset koska loppujen lopuksi kaduilla näkyi melkein enemmän poliiseja kuin festarikansaa. Tykkäsin silti kovasti matkasta. Seuraavana viikonloppuna olinkin sitten yksissä reiveissä Mexico Cityn laidalla sijaitevassa metsässä.. mielenkiintoinen kokemus sekin. Viime viikonlopun olin kokonaan täällä Cityssä: perjantaina olin katsomassa meksikolaista vapaapainia, "lucha libre", jossa hassuihin asuihin ja naamioihin sonnustautuneet taistelijat esittelivät akrobaattisia taidonnäytteitään areenalla. Luulen kuitenkin että yksi kerta riitti olennaisimman näkemiseen... Lauantaina pääsin pitkästä aikaa taas Che Guevara-taidetyöpajaan ja maalasin pitkälle iltapäivään saakka. Sen jälkeen lähdin yhden kaverin kanssa keskustaan, jossa järjestettiin konsertti tukemaan meksikolaisia maissi- ja papuviljelijöitä sekä vastustamaan geenimuunneltua sekä ulkomailta tuotua maissia. "Sin maíz no hay país - y sin frijol tampoco" oli konsertin nimi. Eli "Ilman maissia (ja papua) ei ole maata", mikä kyllä pitää paikkansa. En olisi ennen tänne tuloa voinut kuvitellakaan mitä kaikkea maissista voi valmistaa! Eihän ilman maissia voi elää, sen pohjalta tehdään käytännössä kaikki syötävä ja siitä voidaan käyttää hyödyksi kaikki ytimestä kuoreen saakka. Mun suosikkimaissiherkku on atole: kuuma, maissijauhoista valmistettu paksu juoma, joita on eri makuisina (mm. kaakao, vanilja, hedelmät). Se onkin juuri sopiva juoma tähän lämpötilaan - täällä on nimittäin KYLMÄ. Ulkona ei niinkään, ja päivällä auringossa voi olla jopa kuuma, mutta täällä kämpässä saa kyllä palella. Tänne on siis saapunut pohjoisesta kylmä rintama, normaalisti tähän aikaan vuodesta ei pitäisi olla näin kylmä...kai.
Emmin kaksoissisko Linda on nyt Meksikossa vierailulla, ovat nyt Emmin kanssa reissaamassa etelässä, Oaxacassa. Mun olisi tarkoitus lähteä ylihuomenna viettämään kuolleitten päivää Michoacaniin, jossa vanhat perinteet on ehkä säilyneet omaleimaisimpina. Saa nähdä toteutuuko suunnitelmat, meksikolaisten organisointikyky kun on havaittu suhteellisen olemattomaksi. Onneksi täällä kaupungissakin tapahtuu vaikka mitä huomisesta alkaen. Siitä siis lisää myöhemmin!
1 kommentti:
Hola, Susanna!
Aina ei mene päivät putkeen täällä kotimaassakaan. Onneksi suurin osa sun postauksista on ollut superpositiivisia ja innostuneita. Kotimaasta myös iloisia uutisia: mut valittiin Costa Ricaan!!! Nyt kidun byrokratian rattaissa ja yritän vakuuttaa niille seuraavia asioita: mulla ei ole sukupuolitauteja, mulla on rahaa ja osaan espanjaakin joten kuten. Hakupaketti on aika järkyttävä. Mutta mitäpä ei tekisi lattarikokemuksen eteen!
Tsemppihaleja Suomesta, jossa melkein on jo talvi.
Lähetä kommentti