Sin maíz no hay país (y sin frijol tampoco)

Täällä arki sujuu mukavasti, välillä tasaisemmin, välillä taas jännittävämmin. Jokainen päivä on erilainen; koskaan ei voi tietää keneen törmää ja millaisiin tilanteisiin päätyy päivän aikana. Koskaan ei voi olla täysin varma pysähtyykö bussi silloin kun sille huitoo, mahtuuko kyytiin vai ei ja kuinka paljon kuski milläkin kerralla rahastaa (oon pari kertaa joutunut maksamaan "ulkomaalaislisää" vaikka tänään huomautinkin kuskille että matka on aina aikaisemmin maksanut 2,50). Usein päivän ensimmäisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä riippuu päivän linja; välillä ihmiset ovat suorastaan ylitsepursuavan ystävällisiä ja avuliaita mutta joskus (niin kuin esimerkiksi tänään) tuntuu että ulkomaalaisleima otsassa oikein loistaa ja että etenkin naiset ovat mua kohtaan uskomattoman epäkohteliaita eivätkä esim. suostu ymmärtämään mitä yritän sanoa, mulkoilevat vain halveksuvan näköisinä. Perjantaina lainasin bussipysäkillä yhdelle rouvalle myötätunnosta bussimatkaan tarvittavat kolikot, koska kuskeilla ei koskaan ole vaihtorahaa ja olen joskus itsekin harmitellut kun olen joutunut kiertämään kaupan kautta, jotta pääsisin kyytiin. Nainen katosi hetkeksi kulman taakse mutta palasi sitten mukanaan käyntikorttinsa. Se oli juuri selittämässä mulle joistain kasvonhoitotuotteista kun bussi saapui enkä pystynyt jäämään kuuntelemaan enempää. Bussissa huomasin, että kortti, jonka nainen oli antanut, oikeutti ilmaiseen kasvohoitoon paikassa nimeltä Mary Kay: osoitetta ei ollut, ainoastaan nimi ja puhelinnumero. Olikohan tuo puhdasta ystävällisyyttä vai erittäin ovela vaaleiden tyttöjen kidnappausyritys? ;) Jää ehkä ikuisesti selvittämättä...

Perjantaina kävin varaamassa lääkäriajan, jotta saisin vihdoin hommattua yliopiston uimahallikortin. Olisin halunnut iltapäiväajan, mutta koska oli aamu, mulle sanottiin että voin varata ainoastaan aamuaikoja, tai tulla kolmelta uudestaan kyselemään myöhemmistä ajoista. Mitäs järkeä tossa nyt oikeen on? No, varasin sitten ajan tiistaille, eli tälle päivälle, klo 8.15. Käskivät tulla ilmoittautumaan puoli tuntia aikaisemmin. Se oli kyllä tarkoitukseni, mutta ruuhkassa seisomisen jälkeen pääsin paikalle vasta kahdeksaksi. Paikan päällä mulle selvisi miksi ihmeessä piti tulla niin aikaisin: lomakkeiden täyttelyn jälkeen elämäänsä kyllästynyt terkkari nimittäin käski vaa'alle, mittasi pituuden, vyötärönympäryksen ja verenpaineen sekä testasi näön. Sen jälkeen vielä tympeämpi lääkäri otti mut vastaan, valitti mulle kun olin tullut myöhässä ja haukotteli niin avoimesti koko vastaanoton ajan etten meinannut millään saada selvää mitä se multa tenttasi (ihan ihmeellisiä kysymyksiä), katsoi mua todella halveksuvasti kun en osannut selittää espanjaksi mitä lastentauteja oon sairastanut tai mitä ensimmäinen rokotus mun rokotuskortissa tarkoittaa. Sen jälkeen se mm. kurkkasi mun suuhun, kuunteli keuhkoja ja tutki varpaidenvälit ja jatkoi oudoilla kysymyksillä. Kaiken tämän jälkeen sain kuin sainkin lääkärintodistuksen, joka piti vielä käydä leimauttamassa käytävän toisessa päässä. En kuitenkaan päässyt vielä viemään kaikkia tarvittavia papereita liikuntakeskukseen, joka sijaitsee jossain kaukana olympiastadionin takana, koska kuulin että tarvitsen vielä todistuksen mun veriryhmästä (!) ja sitä ei yliopiston terveydenhuollosta saa. Projekti jatkuu siis huomenna... Tänään yritin myös toistamiseen jättää kirjastokorttihakemusta, mutta mulle sanottiin että uusia kortteja ei tehdä, "kunnes toisin ilmoitetaan". Yritin ystävällisesti kysyä mitä tuo "hasta nuevo aviso" tarkemmin tarkoittaa (esim. viikko, kuukausi, vai meneekö ensi lukukauden puolelle?) ja missä asiasta ilmoitettaisiin, mutta mulle vastattiin taas todella töykeästi, ihan niin kuin olisin muka halunnut haastaa riitaa kirjastotädin kanssa. Päätin poistua paikalta vähin äänin ja ostaa kahvin. Kahvilan mies ei kuitenkaan reagoinut muhun millään tavalla, keskittyi vaan tekstiviestinsä kirjoittamiseen, joten sain ihan tehdä töitä jotta se kiinnittäisi huomionsa muhun.. Oli ehkä hieman turhautunut olo tuossa vaiheessa. No, onneksi mulla oli sentään mukavaa lounasseuraa ja koulukaverit oli tosi kivoja tänään :)

Pari viikkoa sitten olin viikonlopun yli taidefestivaaleilla (Festival Internacional Cervantino) kaupungissa nimeltä Guanajuato (aika monen tunnin päässä Mexico Citystä pohjoiseen yliopiston järjestämällä bilebussilla, joka tosin pysähteli parin tunnin välein päästämään ihmisiä syömään ja vessaan jne.). Näin ihmisvilinän lisäksi mm. teatteria, tanssia sekä kiinalaisen tanssi-musiikki-teatteri-spektaakkelin ulkoilmanäyttämöllä (Kiina oli tämän vuoden teema). Kaupunki oli todella kaunis ja "kultturelli", täynnä kapeita, pelkästään jalankulkijoille tarkoitettuja katuja sekä tunnelmallisia taidekahviloita (kaupunki on rakennettu entisten kulta- ja metallikaivosten päälle, jotka toimivat nykyään tunneleina autoliikenteelle). Festarit olivat kuitenkin suhteellisen rauhalliset koska loppujen lopuksi kaduilla näkyi melkein enemmän poliiseja kuin festarikansaa. Tykkäsin silti kovasti matkasta. Seuraavana viikonloppuna olinkin sitten yksissä reiveissä Mexico Cityn laidalla sijaitevassa metsässä.. mielenkiintoinen kokemus sekin. Viime viikonlopun olin kokonaan täällä Cityssä: perjantaina olin katsomassa meksikolaista vapaapainia, "lucha libre", jossa hassuihin asuihin ja naamioihin sonnustautuneet taistelijat esittelivät akrobaattisia taidonnäytteitään areenalla. Luulen kuitenkin että yksi kerta riitti olennaisimman näkemiseen... Lauantaina pääsin pitkästä aikaa taas Che Guevara-taidetyöpajaan ja maalasin pitkälle iltapäivään saakka. Sen jälkeen lähdin yhden kaverin kanssa keskustaan, jossa järjestettiin konsertti tukemaan meksikolaisia maissi- ja papuviljelijöitä sekä vastustamaan geenimuunneltua sekä ulkomailta tuotua maissia. "Sin maíz no hay país - y sin frijol tampoco" oli konsertin nimi. Eli "Ilman maissia (ja papua) ei ole maata", mikä kyllä pitää paikkansa. En olisi ennen tänne tuloa voinut kuvitellakaan mitä kaikkea maissista voi valmistaa! Eihän ilman maissia voi elää, sen pohjalta tehdään käytännössä kaikki syötävä ja siitä voidaan käyttää hyödyksi kaikki ytimestä kuoreen saakka. Mun suosikkimaissiherkku on atole: kuuma, maissijauhoista valmistettu paksu juoma, joita on eri makuisina (mm. kaakao, vanilja, hedelmät). Se onkin juuri sopiva juoma tähän lämpötilaan - täällä on nimittäin KYLMÄ. Ulkona ei niinkään, ja päivällä auringossa voi olla jopa kuuma, mutta täällä kämpässä saa kyllä palella. Tänne on siis saapunut pohjoisesta kylmä rintama, normaalisti tähän aikaan vuodesta ei pitäisi olla näin kylmä...kai.

Emmin kaksoissisko Linda on nyt Meksikossa vierailulla, ovat nyt Emmin kanssa reissaamassa etelässä, Oaxacassa. Mun olisi tarkoitus lähteä ylihuomenna viettämään kuolleitten päivää Michoacaniin, jossa vanhat perinteet on ehkä säilyneet omaleimaisimpina. Saa nähdä toteutuuko suunnitelmat, meksikolaisten organisointikyky kun on havaittu suhteellisen olemattomaksi. Onneksi täällä kaupungissakin tapahtuu vaikka mitä huomisesta alkaen. Siitä siis lisää myöhemmin!

Arjen ihmeitä

Tänään projektina oli taas kerran, niin kuin joka viikko, etsiä perjantain taidekurssille seuraava kirja ja kopioida vaadittavat sivut. Kyseisestä kurssista on joka perjantai 15 minuutin koe, joka liittyy enemmän tai vähemmän luettuun tekstiin. Kurssin opettaja on varsinainen "nero", eli tietää omasta alastaan (Meksikon taide 1900-luvulla) ihan järkyttävän paljon (tänään mulle väitettiin jopa että se on yksi Meksikon ellei koko maailman parhaista kyseisellä alalla), mutta se tarkoittaa luonnollisestikin sitä ettei se osaa pahemmin ajatella käytännön asioita, kuten sitä että opiskelijoilla on ehkä muutakin tekemistä viikon aikana kuin juosta harvinaisten kirjojen perässä. Tänään siis kuljin jo tutuksi käyneen reitin estetiikan laitoksen tutkimusyksikön kirjastoon, joka sijaitsee yliopistokaupungin periferiassa, kahden bussimatkan päässä omalta tiedekunnaltani ja keskuskirjastolta. Tutuksi käynyt mukava kirjastomies valitteli kuitenkin että kyseinen kirja löytyy ainoastaan Meksikon Kansalliskirjaston alakerrassa sijaitsevasta yliopistontutkimukseen keskittyvästä kirjastosta ja neuvoi ystävällisesti tien sinne. Ei siis auttanut muu kuin etsiä tie sinne. Kävin ensin kysymässä yhdestä paikasta, josta mut neuvottiin vastapäiseen rakennukseen. Kun sitten olin vihdoin oivaltanut säilytyslokeron toimintaperiatteen ja saanut laukun säilöön sekä löytänyt kirjan lukuisten hakuyritysten jälkeen tietokoneelta niin hyllystä kirjaa ei sitten löytynytkään. Hetken kierreltyäni ja kirjastohenkilökuntaa vaivattuani kirja kuitenkin löytyi palautettujen kirjojen hyllystä. Kello oli siinä vaiheessa 14.35 ja kopiopalvelu oli kyltin mukaan auki yhdeksästä kolmeen sekä neljästä kuuteen. Kopiomiestä ei kuitenkaan näkynyt, ilmeisesti kopiokoneesta oli loppunut paperi. Kymmentä vaille kolme mies ilmestyi jostain, mutta sanoi mulle että kopioita saisi vasta neljän jälkeen. Näytin varmaan aika turhautuneelta siinä vaiheessa koska mies sanoi lopulta että "katsotaan jos kolmelta ehdin". Mietin siinä, että pitäisiköhän odottaa vai ei, mutta siinä miettiessäni törmäsin yhteen kurssikaveriini, johon pääsin lopulta kaikkien hankaluuksien ansiosta tutustumaan paremmin. Sain lopulta kopiot, mutta kurssikaverini ei, joten matkattiin yhdessä tiedekunnallemme, jossa otettiin kopiot mun kopioista. Huh. Eikö tuota kappaletta olisi mitenkään voinut laittaa esim. nettiin? Tai ottaa valmiiksi kopiot kirjasta ja jättää ne vaikkapa tiedekuntamme kirjaston kopiointipisteeseen? No, ainakin tiedän nyt, missä Meksikon Kansalliskirjasto sijaitsee ja mistä löytyy Meksikon taiteeseen liittyviä teoksia...

Seuraava missio oli maksaa erääntynyt sähkölasku, jottei kämpästä katkea huomenna sähköt. Luultiin tyttöjen kanssa, että lasku oli joku lukuisista kirjeistä kämpän edelliselle omistajalle, joita meille oli tullut, mutta se osoittautuikin sähkölaskuksi, joka olisi pitänyt maksaa 2.10. Ehdin pankkiin juuri ennen sulkemisaikaa, mutta kävikin ilmi ettei kyseistä laskua voi maksaa pankissa. Siis mitä? Sähkölaskua ei voi maksaa pankissa?! Juuri niin, señorita, se pitää maksaa sähköyhtiössä! Lähin on tuossa parin kilometrin päässä, menevät kiinni kahdelta iltapäivällä. Huomenna lähden aamukahdeksalta Guanajuatoon katutaidefestareille koko viikonlopuksi, toivottavasti jompi kumpi kämppiksistä siis onnistuu löytämään sähköyhtiön.

Sain viestin taidetyöpajakaveriltani että tänään näytettäisiin illalla joku elokuva, jonka olisin joskus halunnut nähdä. Etsin kyseisen kaverini, Juanin, joka on tiedekunnan aulassa ("lentokentällä" niin kuin paikkaa kutsutaan, koska kaikki opiskelijat laskeutuvat siihen rappusia pitkin) zapatistikahvilassa töissä ja kyselin tarkemmin. Kävi ilmi, että leffa tulisi tv:stä, mutta eihän meillä ole kotona sellaista.. Juan auttoi kuitenkin mua etsimään leffan yliopiston edessä levittäytyvistä piraattikojuista sekä kirjoitti mulle listan ei-kaupallisista hyvistä meksikolaisia leffoista. Mielenkiintoista nähdä.

Sain opiskeltua hetken kirjastossa, minkä jälkeen menin Emanuelan kanssa katsomaan teatteritieteen opiskelijoiden näytöstä, joka oli aika hauska. Tiistaina Meksikon Vallankumouskurssin opettaja ei jostain syystä saapunut paikalle, minkä ansiosta yksi kurssikaverini (aika rasittava sellainen) informoi mua teatteriesityksistä, joita olisi nyt parin viikon ajan joka ilta ilmaiseksi tiedekuntamme teatteritiloissa, ja kysyi haluaisinko mennä katsomaan näytöstä. Menin ja tykkäsin niin paljon että halusin mennä tänään uudestaan. Eilen en päässyt, koska olin seikkailemassa Xochimilcossa, "Mexico Cityn Venetsiassa", missä on järvi ja kanaaleja, joita pitkin voi seilata värikkäillä paateilla.(Mexico Cityhän rakennettiin alun perin järven päälle; uskomatonta, luulisi että asteekit olisivat valinneet maailman suurimman kaupungin rakennuspaikaksi helpomman maaston! Kaupunki vajoaa joka vuosi, meille puhuttiin jotain 15 millimetrin vuosivauhdista, kuulostaa aika paljolta.) Xochimilcossa oli kaunis kylämäinen tunnelma, käytiin ystäväni Alejandron kanssa Dolores Olmedo- museossa, jossa oli paljon esikolombiaanisia veistoksia sekä Diego Riveran ja Frida Kahlon töitä. (Rouva Dolores Olmedo oli ilmeisesti Diego Riveran malli ja seurapiirirouva, joka tunsi aikakautensa merkittäviä henkilöitä.) Museo sijaitsi kartanossa, jota ympäröi puutarhat sekä aitaukset joissa tallusteli mm. riikinkukkoja. Olisin halunnut nähdä myös meksikolaisia, pieniä, karvattomia "xoloitzcuintle" -koiria, joilla on valkoinen parta ja irokeesi, mutta ovat kuulemma niin herkkiä sateelle ja kaikelle muulle joten koska edellisenä päivänä oli satanut, eilen koiria ei ollut päästetty ulos lainkaan. Harmi! Tepoztlanissa kuitenkin näin pari kyseisen rotuista koiraa, joista toisella oli meksikolainen sininen viitta päällä... Museon jälkeen mentiin vielä yhteen alueella sijaitsevista pulquerioista, jossa kaktusjuoma maistui tällä kertaa paljon paremmalta.

Kerron vielä hauskasta välikohtauksesta, joka mulle ja Emmille sattui maanantaina: oltiin lähikahvilassamme kahvilla kun ryhmä miehiä videokameroiden kanssa hyökkäsi meidän kimppuun ja kysyi suostuttaisiinko kuvattaviksi yhteen tv-ohjelmaan. Kyseessä oli siis demo johonkin uuteen tietovisaformaattiin, jossa tarkoituksena on luetella mahdollisimman paljon ja nopeasti johonkin teemaan liittyviä asioita (esim. tietokoneen osia, olut- tai kondomimerkkejä jne.), kunnes toisella kilpailijoista lyö tyhjää. Jos formaatti menee läpi niin ohjelma alkaa tammikuussa ja päästään kilpailemaan isoista rahasummista.. hehe. Ihan piristävä tapahtuma iltapäivään. Yksi miehistä paljastui "tunnetuksi" saippuaoopperatähdeksi - pitäisiköhän sittenkin hommata telkkari ;)

Tulivuoria ja pyramideja - tapahtumia viikon varrelta

Viime maanantaina olin korkealla: yli 4000 metrin korkeudessa, tulivuoren kraaterissa, jossa kimalteli kaksi kirkasvetistä järveä (auringon ja kuun järvet). Vuori on nimeltään Nevado de Toluca, eli "Tolucan lumihuippu", noin 60 kilometriä länteen Mexico Citystä. Lunta ei kuitenkaan löytynyt, mutta ilma tuntui kylmältä ja ohuelta hengittää. Olin luvannut auttaa paria taideteollisessa opiskelevaa kaveria niiden kuvausprojektissa: ne siis tekevät vaatekuvastoa ecuadorilaiselle artesaanikaverilleen ja tarvitsivat malleja poseeraamaan villapaidat ym. päällä, mielellään talvimaisemissa. Emmi ja saksalainen Anja lähtivät myös mukaan kuvattaviksi. Reissu oli kokemisen arvoinen, vaikkei mallina oleminen olekaan ihan mun juttu ;) Maisemat olivat huikaisevat! Auton kyydissä kyllä vähän pelotti, kun viimeinen tienpätkä kävi todella kapeaksi ja kiviseksi, kaiteita ei ollut, toisella puolella tietä reunusti jyrkkä, kivinen rinne ja toisella puolella parin kilometrin pudotus...

Opiskelukaverimme Ulla (joka on Costa Ricassa vaihdossa) oli täällä käymässä viime viikonlopun yli, ja samana iltana kun Ulla tuli, tänne meille saapui myös uusi italialainen kämppis, Emanuela, johon olen nyt viikon aikana ehtinyt tutustua paremmin. Emanuela on kotoisin Napolista, mutta on opiskellut ja työskennellyt Milanossa 10 vuotta. Se on siis jo valmistunut yliopistosta, nykyään toimittaja ja tekee täällä tutkimusta feministilehdistä ja feminismistä Latinalaisessa Amerikassa. Vaikuttaa todella mukavalta tytöltä, sellaiselta jonka kanssa on helppo tulla toimeen ja jonka kanssa on äärettömän mielenkiintoista jutella mistä tahansa.


Eilen sitten matkattiin kohti etelää, suuntana hippikylä nimeltä Tepoztlan. Läheisellä kukkulalla on kylän ensimmäisten asuttajien rakentama pyramidi Tepozteco, joka rakennettiin temppeliksi kylää suojelevalle jumalalle. Tie pyramidille on jyrkkä ja kivinen, mutta huipulle oli päästävä, joten sinnehän sitten kiivettiin vaikkakin aika hikisinä. Mutta nousu oli vaivan arvoinen! Meidän oli tarkoitus lähteä Tepoztlaniin isommalla porukalla, mutta minä ja Emmi päästiin lähtemään loppujen lopuksi myöhemmällä bussilla eikä saatu muita enää kännyköitse kiinni, koska koko kylässä ei ollut kuuluvuutta. Törmättiin kuitenkin kylän keskustaan vievällä tiellä sattumalta hassuun hippiin, joka myy yliopistolla leipää ja johon olin tutustunut pari viikkoa aikaisemmin. Se oli itse asiassa kutsunut mut Tepoztlaniin juuri tuoksi lauantaiksi ja kertonut jännittävästä seremoniasta, jota oli järjestämässä ystäviensä kanssa, mutta siinä tyypissä oli jotain epäilyttävää, joten en ollut edes ajatellut tosissani näkeväni sitä. Linja-autoasemalta oli kuitenkin suhteellisen pitkä kävelymatka keskustaan, joten "leipämies", Ruben, joka oli nähnyt meidät autostaan, heitti meidät sinne. Ruben lähti ystävättärensä kanssa myymään täytettyjä leipiään torille ja minä ja Emmi kierreltiin kylässä. Maistoin myös ensimmäistä kertaa pulquea, "jumalten juomaa", joka valmistetaan meksikolaisen maguey-kaktuksen sisältä löytyvästä uutteesta. Olin kuitenkin hieman pettynyt elämykseen, juoma maistui lähinnä liian kauan käyneelle simalle, mutta oli paljon täyttävämpää (meille kerrottiin, että tuopillisessa pulquea on yhtä paljon proteiinia kuin pihvissä!). Ei löydetty ystäviämme, vaikka kylä on pieni ja kaikki kulkevat samoja katuja pitkin, joten ajateltiin mennä katsastamaan Rubenin seremonia ja edullinen majatalo, josta se oli puhunut. Seremonia osoittautui kuitenkin lopulta ihan muuksi kuin mitä meille oltiin kerrottu: kyseessä oli rituaali, jossa osallistujat juovat harvinaisesta Amazonasin sademetsästä löytyvästä hallusinogeenisestä kasvista valmistettua juomaa, pukeutuvat valkoiseen, tanssivat koko yön ja palvovat luonnonjumalia puhdistautuen ja vapautuen kaikista pahoista energioista, joita ruumiiseen on päässyt kertymään. Huh! Ihmiset talossa olivat todella sydämellisiä, mutta kaikkien silmissä kiilui outo valo - päätettiin Emmin kanssa suosiolla lähteä äkkiä takaisin kylän keskustaan. Naapurissa asuva lampaidenhoitaja auttoi meitä löytämään taksin ja ystävällinen taksikuski kierrätti meitä muutamassa eri majapaikassa kunnes lopulta löydettiin vapaa huone. Illalla kylä hiljeni mutta aamulla lukuisat torimyyjät ja artesaanit pystyttivät taas kojujaan. Aamulla nähtiin ystävämme Natalie perulaisen kämppiksensä Carlosin kanssa ja syötiin yhdessä aamiaista, minkä jälkeen minä ja Emmi suunnattiin kohti pyramidille vievää polkua.

Nyt uni painaa, ja huomenna pitää jaksaa opiskella täysillä. Flickeristä löytyy kuvitusta kertomuksiin :)