Koti

Kuukausi on nyt vierähtänyt tässä osoitteessa, rauhallisella kadulla eteläisessä Mexico Cityssä, kaupunginosassa nimeltä Coyoacan. Täällä alkaa pikkuhiljaa näyttää ja tuntua jo ihan kodilta; suunnilleen kaikki elämiseen tarvittava on vihdoin hankittu, vaikkakin eletään aika vaatimattomasti, siis ilman pesukonetta, uunia, imuria, telkkaria jne... Vuokrasopimus kirjoitettiin 19.8., mutta asunnon omistaja, Señor Chavez, ehdotti meille, että asuttaisiin hostellissa vielä siihen asti kunnes kämppä olisi täysin muuttokunnossa (täällä oli kaikenlaista pientä korjailtavaa, mm. yksi ikkuna piti vaihtaa, ikkunasuojuksia asentaa sekä maalata, kaasu ja pistorasiat tarkistaa jne.). Kämpän omistaja siis maksoi meille vielä muutaman yön hostellissa, vaikka oltiin jo aika kärsimättömiä muuttamaan, hostellissa asuminen kun oli jo ehtinyt käydä aika lailla puuduttavaksi.

Ensimmäiset 10 päivää siis asuttiin Emmin kanssa kaupungin historiallisessa keskustassa, parin korttelin päässä pääplazalta, hostellissa nimeltä Amigo. Siellä majaili lähinnä eurooppalaisia reppumatkailijoita, ja tunnelma oli välillä oudon haikea, sillä monille Mexico City oli vuoden mittaisen reissun viimeinen kohde, jota seurasi väistämätön paluu kotimaahan ja arkeen. Keneenkään ei oikein päässyt tutustumaan paremmin, sillä ihmiset tulivat ja menivät, vain minä ja Emmi pysyttiin paikoillamme. Tunnelma oli aika sosiaalinen, mutta loppujen lopuksi alkoi puuduttaa, kun joka päivä piti käydä samat keskustelut uusien tulokkaiden kanssa, ja loppujen lopuksi kaikki alkoivat muistuttaa toisiaan pelottavan paljon. Kämppisehdokkaita ei Hostal Amigosta löytynyt. Ainoa mainitsemisen arvoinen tuttavuus kyseisestä hostellista on hullu mutta tunteellinen baarimikko, Gerardo, jolla on muuten suomalainen tyttöystävä, Katri Vantaalta, joka myös tavattiin!

Opiskelu alkoikin jo elokuun 13. päivä, ja samalla viikolla muutettiin lähemmäksi yliopistoa, hostelliin nimeltä El Cenote Azul, missä vietettiin vielä viikko.

Asunnon etsiminen olikin aikamoinen rumba; kämppiä oli kyllä tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta sopivan löytäminen osoittautui aika uuvuttavaksi projektiksi. Yliopiston tarjoamat asunnot olivat suhteellisen kalliita siihen nähden, ettei niihin esimerkiksi saanut kutsua kavereita kylään, ja säännöt olivat muutenkin niin tiukat, että päätettiin suosiolla hylätä kyseinen vaihtoehto. Aloitettiin ostamalla sanomalehti Segunda mano ja sitten vaan rohkeasti soiteltiin asuntoilmoituksiin sekä sovittiin tapaamisia. Vaikeaa oli se, ettei ilmoituksissa koskaan lukenut tarkkaan, missä asunto sijaitsee, ja oli vaikea tietää mikä on hyvä alue ja mikä ei (tässä onneksi paikalliset auttoivat meitä). Joskus puhelimessa oli lähes mahdotonta saada selvää paikannimistä ja saapumisohjeista ja joskus taas vuokraisännät tai emännät osoittautuivat sekopäiksi (myöhemmin ollaan vaan naurettu etenkin yhdelle naiselle, joka oli todella kiero, mutta maailman huonoin valehtelija). Aikaa asuntojen katsastamiseen sai myös kulumaan reippaasti, koska välimatkat on pitkiä ja eksyminen suhteellisen helppoa. Kalustettuja kämppiä oli todella vähän tarjolla ja ne tuntuivat olevan kalliita tai rumia tai vaarallisilla alueilla, joten tultiin siihen tulokseen, että ehkei asunnon kalustaminen sittenkään olisi ihan mahdoton ajatus. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että haluttaisiin asua yhdessä, ja olen todella iloinen, että päästiin Emmin kanssa molemmat tänne vaihtoon ja että ollaan kämppiksiä! Ollaan tutustuttu paremmin ja on ollut mukavaa, kun on alusta asti ollut "tuki ja turva" tässä mielettömässä kaupungissa.

Ihastuttiin siis ensimmäiseen kämppään, jota käytiin katsomassa. Sen omaperäisyys teki vaikutuksen; en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt mitään vastaavaa! Täällä on kolme makuuhuonetta, keittiö, iso olohuone, takka sekä pieni puutarha. 26.9. tänne muuttaa myös italialainen Emanuela, vaihtarikavereidemme Valerian ja Gabrielen tuttu, joten vuokra on sitten yhteensä noin 180 euroa kuussa (+ sähkö ja netti). Vuokrasopimusta neuvotellessamme tutustuttiin Emmin kanssa kiinteistönvälittäjänaiseen, Rosa-Mariaan, joka on myöhemmin perheineen auttannut meitä ihan kaikessa. Rosa-Marian veli, Paco, lainasi (ja kuljetti meille kotiin) pitkän ruokapöydän sekä sohvan. Hommattiin itse sängyt, tuoleja, jääkaappi (mini) sekä lakanoita ja keittiötarvikkeita ja vastaavia, mutta loppujen lopuksi päästiin kuitenkin halvalla, etenkin kun kulut jaetaan kolmen kesken. Luvattiin kutsua Rosa-Maria + perhe tänne meille suomalaiselle illalliselle heti kun kyetään sellainen järjestämään.

Coyoacan ("kojoottien asuinpaikka") on ehkä tämän kaupungin kauneinta aluetta - tässä lähellähän asui myös Frida Kahlo aikoinaan :) Täällä on paljon kirkkain värein maalattuja taloja, kapeita mukulakivikatuja, puistoja ja ennen kaikkea tunnelmaa: torilla voi harhailla lukuisten kojujen läpi ja ihastella artesaanituotteita sekä katsella pantomiimiesityksiä, asteekkitanssia, kuunnella katusoittajia ja maistella paikallisia herkkuja jne. Täältä meiltä on Coyoacanin keskustaan noin 10 minuutin kävely, yliopistolle matkaa on noin neljä kilometria, ja matka taittuu minibussilla, joita kulkee tiheästi parin korttelin päässä sijaitsevalta isommalta kadulta (Miguel Angel de Quevedo); aikaa koulumatkaan saa kulumaan liikenteestä riippuen puolisen tuntia.

Viihdyn siis oikein hyvin! (Siitä huolimatta että muuttaessamme keittiön nurkasta löytyi kuollut hiiri, ja myöhemmin astuin vahingossa torakan päälle kylppärissä.. onneksi oli sentään kengät jalassa! Lattiat on aika kylmät ja kiviseinät myös viilentää kämppää, joten luulen että talven varalle on ostettava ainakin lämpimämpi peitto.)

Lisää kotitunnelmia luvassa, kun tutustutaan uuteen kämppikseen!