Meksikossa juhlittiin eilen 15.9. itsenäisyyttä. Keskusta oli niin tukossa, ettei sinne voinut kuvitellakaan menevänsä, joten ilotulitukset jäi näkemättä ja virallinen itsenäisyyden "huuto" (el grito) kuulematta. Mutta kahden meksikolaisen perheen vieraana pääsin kuitenkin kuulemaan perinteistä meksikolaista musiikkia - ensin stereoista ja myöhemmin kitaralla säestettynä ja laulettuna, kun asunnosta meni hetkeksi sähköt - sekä syömään ja seurustelemaan meksikolaisittain. TV:tä ei avattu, eikä Linnanjuhlia katsottu, mutta hienoja pukuja sai silti ihailla. Meksikolaiset on todella kansallismielisiä ja ylpeitä meksikolaisuudestaan ja identiteetistään. Meksikon lipun värit koristivat kaupunkia joka puolella, ja metrossa ja kaduilla myytiin korujen ja hiusnauhojen ohessa mm. pieniä kolmivärisiä liituja, joilla pystyi piirtämään yhdellä vedolla Meksikon lipun vaikkapa poskeensa. Niinhän minäkin sitten tein...Eräs kurssikaverini kuitenkin kommentoi Itsenäisyyspäivän juhlintaa tyhmäksi, koska Meksikon itsenäistymisen tuloksena valta vain vaihtui espanjalaisilta kreoleille, eli valkoisille, Meksikossa syntyneille eurooppalaisten jälkeläisille, jotka vain jatkoivat alkuperäiskansojen oikeuksien maahanpolkemista niin kuin edellisetkin hallitsijat kasvattaen eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Joka tapauksessa "¡Viva México!" (Eläköön Meksiko!) huudettiin yhteen ääneen useaan otteeseen. (Kommunistiperheen juhlissa huudettiin myös "¡Viva Cuba, viva Fidel!" Ja "¡Qué mueran los yankees!" Eli eläköön Kuuba, eläköön Fidel, kuolkoon jenkit!!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti